Tienvarsikasvupaikka TvärminnessäEpipactis atrorubens, tummaneidonvaippa

Tummaneidonvaippa on Suomen flooran aatelia. Vielä 20 vuotta sitten laji kasvoi ainoastaan Kuusamon seudulla ja jossain paikoissa Savossa tai Karjalassa. Sitten vuonna 1985, jos oikein muistan, tuli tietoon yllättävä havainto. Kasvi löydettiin Hangon Tvärminnessä. Kävin itse paikalla viime kesänä (2000) ja nyt alueellaLevinneisyys. on jo todella paljon näitä kasveja, laskin pikkutaimia 50:n asti. Vasta kymmenisen tainta oli kukassa, mutta kymmenen vuoden päästä alue on varmasti täynnä kukkivia kasveja. Aivan vieressä pitäisi kasvaa ainoa (?) Suomeen kunnolla kotiutunut soikkokämmekkäkasvusto, mutta me emme niitä löytäneet, ehkä siksi että olimme liikkeellä heinäkuun lopussa, jolloin tummaneidonvaipastakaan ei ollut paljoa jäljellä. Tämä oli ainoa kerta kun olen nähnyt lajia kukkivana. 

Lisäksi olen nähnyt lajia vain Lappeenrannassa, missä kasvi on aivan uusi löytö (tuttuni löysivät kasvin viime kesänä). Siellä ei aivan vielä kukkinut heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Kasvia löytyy myös Lohjalta eli nämä harjualeet alkvata täytyyä joka suunnasta... itse toivon että lajia löytyisi jonain päivänä yleisesti kalkkisten harjualueiden aukkopaikoilla, mihin pääsee tarpeeksi valoa. Kuusamon kallioilla laji kukkii huomattavan aikaisin, jo kesäkuussa. Euroopassa laji on selvästi yleisempi kuin meillä. 

Laji on rauhoitettu koko maassa. 
Nupullinen tupas Lappeenrannassa 
Kasvilla on tummanvioletit lehdet ja kukat ovat kauniin punaiset. Kasvi kasvaa tiiviissä tuppaissa. Mitään täysin varmaa eroa ei tämän ja lehtoneidonvaipan välillä ole, mutta yleisololtaan lajit ovat täysin erilaiset. Uskoakseni lajit ovat risteytyneet Lappeenrannassa. Siellä kasvoi yksilöitä jotka olivat aivan lajien välimuotoja. kaikilta ominaisuuksiltaan, kukkien ja lehtien värin ja koon sekä sikiäimen karvaisuuden puolesta. Tätä hybridiä (E. x schmalhausenii) ei olisi aiemmin ilmoitettu Suomesta. 
 
Siemenkodallisia kasveja Tvärminnessä 
 
 Tämä on joko tummaneidonvaippa tai sen ja lehtoneidonvaipan risteytys. Lappeenranta.
 

 (edellinen sivu)


 
 Nämä sivut on tehnyt ja niitä ylläpitää Matti Niissalo, sophronitis@yahoo.com