Epipactis helleborine, lehtoneidonvaippa
Lehtoneidonvaippa ei ole niitä tavallisimpia kämmekkälajeja,
mutta laji ei ole myöskään mitenkään harvinainen.
Se on usein yleisin kämmekkä kalkkialueilla mutta muualla lajiin
ei juuri sattumalta törmää. 
Kasvi on rauhoitettu koko maassa Ahvenamaata lukuunottamatta.
Jos maassa vain on kalkkia tarpeeksi niin lehtoneidonvaippa viihtyy melkein missä vain. Itse olen törmännyt siihen erittäin hyvissä, ravinteikkaissa lehdoissa muratin ja lehtokielon kanssa (Öölannissa) ja toisaalta kuivilla ja hiekkaisilla tienreunoilla sekä harjuilla. Toisaalta sitä voi löytää myös niittyjen laitamilta.
Kasville kerrotaan kirjallisuudessa useita helposti löytyviä
kasvupaikkoja. Yleensä sitä kannattaa etsiä kalkkikaivosten
vaikutusaluuelta. Yksi pääkaupunkiseutulaiselle parhaista kohteista
lajin etsimiseen on Kalkkiranta Sipoossa (josta löytyy myös maariankämmekkää
ja yövilkkaa). Jätättehän kuitenkin taimet sielläkin
rauhaan, muuten olette rikollisia.
Kasvi on Euroopan yleisimpiä lajeja. Itse näin todella paljon
kasvin nousevia versoja Öölannissa missä sitä tuntui
kasvavan kaikkialla. Nuoret versot on helppo tuntea, vaikka tosin jo Öölannissa
on lajeja joihin lehtoneidonvaipan voi sekoittaa. Kasvi kukkii siis huomattavan
myöhään, heiä-elokuussa, harvoin vielä pakkasten
tultuakin. Siitä syystä olen nähnyt lajin kukkivana vasta
kaksi kertaa, vaikka olen nähnyt sitä paljon enemmän nupullisena
Suomessakin.
Lajin kasvutapa on mätästävä, kuitenkin sillä
on usein vain yksi verso tainta kohden. Avoimella paikalla versoja on usein
enemmän.
Yksi hauska kokemus on lajista jäänyt mieleen. Kun näin
lajin ensimmäisen kerran kukkivana, huomasin pian kukissa liikettä.
Kohta sen tunnistikin ampiaiseksi. Kasvi kulki kasvista kasviin aivan pökerryksissä,
humaltuneena alkoholipitoisesta medestä. En ole kuullut kenenkään
tuttuni nähneen tätä erikoista tapahtumaa. 
