Melkein valkoinen Gymnadenia densiflora Hyvinkäältä.Gymnadenia conopsea, kirkiruoho

Kirkiruoho on jonkin verran maariankämmekkää muistuttava kasvi. Sen kukat ovat kitenkin yksivärisen punaiset, toisin kuin liuskakämmeköillä. Kasvin lehdet ovat yleensä heinämäisen kapeat. Kukinto on varsin komea. Lappilaiset kasvit ovat kuitenkin aivan pieniä, vain kymmensenttisiä. 

Kirkiruoho on Etelä-Suomessa voimakkaasti harvinaistunut. Lajia on nykyään vain hyvin harvassa paikassa. Sitä löytyy kuitenkin mm. Espoosta, Helsingistä, Nurmijärveltä että parista paikasta Lohjalta. Aiemmin kasvi oli yleisimpiä kämmeköitämme, mutta kaskinviljelyn lopettaminen koitui lajin kohtaloksi. Ahot ovat lajit pääasiallinen kasvupaikka. tämä tavallinen (aho)kirkiruoho (Gymnadenia conopsea var. conopsea) on Suomessa yleinen enää paikoin Ahvenanmaalla ja Itä-Suomessa. Levinneisyys. 

Lapin kirkiruohot, joista suurin osa on muunnosta G. c. var. lapponica, lettokirkiruohoa, ovat sen sijaan hyvin säilyneet alueen soilla. Lapissa vaeltava voi törmätä jopa komeisiin punaisiin kirkiruoholettoihin. Kirkiruohoa löytyy Lapista niin paljon että sitä voitaneen pitää Lapin yleisimpänä kämmekkänä. 

Kolmas kirkiruohomuunnos jonka itse tunnen on G. c. var. densiflora. Kasvi on nykyään DNA-tutkimusten perusteella saanut lajin arvon ja on nykyään G. densiflora. Kasvi on yleensä suokasvi. Suomessa kasvaa yhdellä paikalla Hyvinkäällä kirkiruohoa, jolla on valtavan komeat kukinnot ja leveät lehdet, molemmat G. densifloralle ominaisia tunnuksia. Kasvupaikka on kuitenkin kuivalta tuntuva rinne eikä litimärkä suo. Nämä kasvit ovat tällä paikalla vaaleanpunaisia-valkokukkaisia. Katso ensimmäinen kuva. 

Kirkiruohot on rauhoitettu Ahvenanmaa mukaan lukien koko maassa Oulun läänin eteläpuolella. 
Vaaleahko kasvi Espoosta. Nupullinen taimi Öölannissa. 

 

(edellinen sivu) 


 
 Nämä sivut on tehnyt ja niitä ylläpitää Matti Niissalo, sophronitis@yahoo.com